Ekokampaaja jättää kemikaalipurkit ja purnukat suosiolla hyllylle ja käyttää niiden sijaan luonnosta saatavia raaka-aineita.
– Käytetään pelkistettyjä raaka-aineita kuten kaalia, turvetta, savea, merilevää ja luomuöljyjä, kertoo ekokampaajaopettaja Mona Mether.
– Käytetään pelkistettyjä raaka-aineita kuten kaalia, turvetta, savea, merilevää ja luomuöljyjä, kertoo ekokampaajaopettaja Mona Mether.
Kohut hiusvärien kemikaalien haitoista ja yleinen pyrkimys luonnonmukaisuuteen myös kauneusalalla ovat lisänneet ekokampaamopalveluiden kysyntää. Ekokampaamoita löytyy jo erityisesti pääkaupunkiseudulta, mutta syksyllä 2013 Kuopiossa alkava ekokampaajien koulutus tulee todelliseen tarpeeseen.
– Ihmiset ovat tietoisia ja haluavat perinteisen tilalle jotain muuta. On myös ihmisiä, jotka ovat allergisoituneet, eivätkä voi käyttää enää voimakkaita kemikaaleja.
Mona Mether toteaa, että ekokampaajuus on Suomessa vahvasti nouseva trendi.
– 10 vuotta sitten kun aloitin Suomessa kouluttamaan, niin silloin asiakkaat olivat viherhenkisiä ihmisiä. Nyt tavalliset ihmiset haluavat ekologista palvelua.
– 10 vuotta sitten kun aloitin Suomessa kouluttamaan, niin silloin asiakkaat olivat viherhenkisiä ihmisiä. Nyt tavalliset ihmiset haluavat ekologista palvelua.
Kuuntele haastattelu tästä:hiusalalla.mp3http://media.kantti.net/ajankohtaisohjelmat/2012/20120920_ekokampaajuus-on-kuuminta-hottia-hiusalalla.mp3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti