...

Ekokampaajalle on tärkeää kunnioitus luontoa ja ihmistä kohtaan, kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.
Ihminen huomioidaan kokonaisvaltaisesti, hoitaen hiuksia, mieltä ja kehoa.
Toiminnan pitää olla rehellistä ja läpinäkyvää.

Hengenvaarallista valhetta ja harhaanjohtavaa turvallisuuden tunnetta Hapetehiusväri markkinoinnissa.

Hiusvärien harhaanjohtavasta mainonnasta ilmoitus Kilpailu- ja kuluttajavirastolle.

Tiedämme että Hapetehiusväriaineet ovat voimakkaita, erittäin herkästi allergisoivia kemikaaleja, tämä on ollut tiedossa jo vuosikymmenet, se vuoksi niitä on käsiteltävä huolellisesti. Sekä kuluttajien että kampaajien turvallisuuden vuoksi olisi tärkeää jakaa oikeaa tietoa hiusvärien oikeanlaisesta käsittelemisestä.
K
ampaajat ovat vastuussa työstään ja aiheuttamistaan riskeistä asiakkailleen. Harhaanjohtava markkinointi aiheuttaa siten riskin kuluttajalle.

Jos minä ammattilaisena tiedän tai epäilen että tuottamani palvelu saattaa aiheuttaa asiakkaalle turvallisuusriskin ja on vaarallinen niin olen lain mukaan velvollinen siitä välittömästi ilmoittamaan viranomaisille. Olen myös lain mukaan yksin vastuussa jos asiakas saa palvelustani oireita.
OCS mielikuva / totuus heidän väristään ? 

Kuluttaja osaa tänä päivänä jo vaatia turvallisempia ja ekologisempia vaihtoehtoja ja kun nämä Hapetevärit eivät siihen yllä niin  totuutta  muokataan markkinatilanteeseen sopivaksi.
Aineiden allergioita aiheuttavat ominaisuudet on todettu myös Teknokemian yhdistyksen kampaajille laatimassa materiaalissa. "Teknokemian yhdistys"
"On tullut yleiseksi tavaksi että näiden tuotteiden myyntinimikkeet ovat epäselviä ja hiusvärimainonta villiä ja riskeeraa kuluttajan turvallisuuden. Tuotteiden haitallisten aineiden vaikutuksia vähätellään, niiden olemassaolo piilotetaan  ja kuluttajaa hämätään ”allergiaystävällisyydellä”.  

"Mainonnassa keskitytään usein tuotteen ”luonnollisiin” ainesosiin ja häivytetään herkistävien aineiden olemassaolo. Tuotteiden myyntinimikkeet ja mainokset ovat sangen usein epäselviä eivätkä välttämättä kerro paljonkaan konkreettista itse tuotteesta. ”Ekosertifioidut” tai ”orgaaniset” ainesosat eivät takaa, ettei tuote voisi sisältää myös synteettisiä superherkistäjiä. Tuotteella saattaa olla erilaisia ”sertifikaatteja”, merkkejä joista saa vaikutelman, että tuote on useammankin eri virallisen tahon hyväksymä."

Mainosväittämiä hapetevärien mainosteksteistä

*Hienostunut ja ihoystävällinen hiusväri sisältää ikiaikaisia luonnon aineita ja sisältää 
kauneusöljyjä,  jota on rikastettu sertifioiduilla, orgaanisilla kasviuutteilla kuten Argan-öljyllä sekä Jasmiini- ja Santelipuuöljyllä, 

*90% puhtaampia orgaanisa, luonnollisilla menetelmillä johdettuja uutteita, jotka takaavat absoluuttisen luonnollisuuden*
tuotteiden koostumukseen on lisätty runsaasti ravitsevia aineosia kuten orgaanista rypälesiemenöljyä, luontaista mehiläisvahaa,

*Erityisen lempeä hiusväri herkistyneelle iholle. Ei todettuja ihotuntemuksia eikä ärsytystä. Ei ammoniakkia, parabenejä, eikä resorsiinia. Luontoperäisiä raaka-aineita mm. passion hedelmä sisältää antioksidantteja. Hiusystävällinen. Lisää kiiltoa.Tuoksuton. Kiitettyä laatua.

 KESTOVÄRI, jossa on 0 % Ammoniakkia, hajusteita,
silikoneja, parafiini-/mineraaliöljyjä, parabeenejä ja formaldehydi-johdannaisia
100 % Suorituskykyä


Tästä näistä hapeteväreistä INCI esimerkkejä 






Jos INCI listasta löytyy joku seuraavista kyseessä on hapeteväri




Pakkauksissa saatetaan myös kertoa, että tuote ei sisällä parabeeneja, mikä on herkistävyyden kannalta epäolennaista tietoa koska hiusvärit eivät sisällä säilöntäaineita. TeknokemianYhdistyksen opas kampaajille antaa samaa infoa. Kestovärien kohdalla ei ole listattu säilöntäaineita.
tai "ei sisällä ammoniakkia" Ammoniakki taas on korvattu ethyleenidiamiinilljoka on ihoärsytystä aiheuttava aine, tuoksuu vain vähemmän.  !
Esimerkkien lista on aivan loputon...

Missään tutkimissamme hapeteväri markkinointi teksteissä ei kerrota että kyseinen tuote sisältää superherkistäjiä ja että niiden käytössä on noudatettava erityistä varovaisuutta.
Teknokemian yhdistys kuitenkin velvoittaa kampaajaa varmistamaan ennen jokaista värjäystä määrätyt asiat ja jos näitä ei ole tehty niin vastuu mahdollisesta vahingosta siirtyy kokonaan kampaajalle tai kosmetologille. 

Olettavatko he että kaikki tietävät nämä säädökset ?
Vaikka niitä ei opeteta värikursseilla, koulussa eikä mainita tuotteen markkinoinnissa.


Tätä harhaanjohtavaa mainontaa on tehty kaikilla aloilla ja vuosituhansia. Onko se silti hyväksyttävää?
Nyt olemme valheen kierteessä jossa valmistaja valehtelee maahantuojalle joka valehtelee omalle asiakkaalleen - kampaajalle ja tämä jatkaa valhetta kuluttajalle - omalle asiakkaalleen.
Uskon että moni tässä ketjussa ei edes tiedä valehtelevansa ja uskoo tukkurin kertovan hänelle totuuden hapetevärin vaikuttavuudesta, sisällöstä ja turvallisuudesta.
Välttämättä tämä tukkurikaan ei todellisuudessa tiedä levittävänsä hengenvaarallista valhetta.

"Kampaajat ovat maahantuojilta ja tukkumyyjiltä saamansa tiedon varassa ja myös kampaajille annetaan harhaanjohtavaa, puutteellista ja viherpestyä tietoa hiusväreistä, mistä on useita esimerkkejä. Kampaajat toistavat esitteiden mainoslauseita omissa mainoksissaan ja Facebook-sivuillaan. On esimerkkejä, joissa kampaaja – maahantuojan antaman materiaalin perusteella – luulee tarjoavansa asiakkaalleen turvallisempaa vaihtoehtoa, vaikka kyseessä on herkistäviä ainesosia sisältävä tuote. Kampaajat ovat edelleen vastuussa palveluistaan kuluttajille. "


Esimerkkejä kampaamoiden väri mainonnasta:

* "Olemme siirtyneet ekologiseen värjäykseen, kiitos Wellan ID COLORIN. Säästämme luontoa ja aikaa tämän avulla."


* "Värjäykseen käytämme luonnonläheisiä OCS tuotteita. Tuotteista on karsittu ammoniakki, parabeenit, sulfaatit sekä muovi ja ne perustuvat hoitaviin kasviuutteisiin, luonnon kosteuttajiin, vitamiineihin ja vehnäproteiineihin. Väreissä ei ole käytetty eläinkunnan raaka-aineita ja tuotteita ei ole testattu eläimillä"

* "Fruit Color  värin pigmentit ovat 100% hedelmistä, lisäten niiden ravitsevaa 
hoidollista vaikutusta hiuksille ja hiuspohjalle. Väri on täysin tuoksuton, eikä sisällä mitään tyypillisesti klassisisten värejen haittoja hiuksille tai hiuspohjalle. Väri sisältää auringonkukkaoöljyä, jojobaa ja monia pehmeän värjäyksen arvoja."

* "So Pure Color NYT MEILLÄ! AROMATERAPEUTTINEN KESTOVÄRI


 
Onko puolueetonta, oikeanlaista tietoa saatavilla - mistä? 

Mistä saa puolueetonta tietoa jolla  ammattilainen pystyy selvittämään onko hän joutunut harhaanjohtavan markkinoinnin uhriksi? 
Tälläistä koulutusta annetaan hyvin vähän ja vain erittäin pieni joukko ammattilaisia on sen käynyt. Sitä ei valitettavasti saa edes ammattikoulussa.
Jos haluaisin opetella tuntemaan tuotteet niin missä  opetetaan INCI lukutaitoa? Missä  saa sitä puolueetonta tietoa jolla hän pystyy päättelemään onko tuote tai palvelu terveydelle vaarallinen. Jotta hän pysyy noudattamaan lakia eikä joudu kantamaan vastuuta joka kuuluisi maahantuojalle / valmistajalle.
Sillä jos asiakas saa kampaajan tekemästä väristä allergisen reaktion niin kampaaja on toiminnanharjoittajana yksin vastuussa, siksi on hyvä jos hänellä olisi vastuuvakuutus.

Olen tehnyt yhdessä Anja Nystenin kanssa 10.1.2014 Hiusvärien harhaanjohtavasta mainonnasta ilmoituksen Kilpailu- ja kuluttajavirastolle.

Miksi - Siksi että tästä on tehtävä loppu, tästä ammattilaisille valehtelusta.

Meidän ammattilaisten on mielestäni saatava oikea tieto tuotteiden sisällöstä ja turvallisuudesta jotta voimme paremmin huolehtia omasta ja asiakkaan turvallisuudesta. Mielestäni se ei ole liikaa pyydetty.
Mielestäni meille ammattilaisille voi aivan hyvin kertoa tuotteesta totuus ja sanoa että tämä on Hapeteväri ja sillä saa kauniita, 100% peittäviä värisävyjä, se antaa kauniin kiillon, sillä voi vaalentaa ja se on hyvin kontroloitavissa.
MUTTA se voi olla terveydelle vaarallinen joten sitä käyttettäessä pitää ottaa huomioon erityiset turvallisuus määräykset.
Mielestäni meidän kuuluu ammattilaisina saada tietää ja ennen kaikkea ymmärtää mitä kemikaaleja näissä hapetevärissä on - miksi se on turvallisuudelle vaarallinen.
Mielestäni tämä ei ole liian paljon pyydetty - vai onko?

Onko joku syy miksi näitä asioita ei kerrota edes meille ammattilaisille niin kuin en oikeasti ovat ?



"Koska kyse on laajasta ilmiöstä, joka on riski paitsi kuluttajille, myös vaarantaa kampaajien työturvallisuuden, tämä ilmoitus on lähetetty tiedoksi myös Sosiaali- ja terveysministeriöön sekä Turvallisuus ja kemikaalivirastoon. Pyydämme viranomaisia arvioimaan mahdollisesti tarvittavat toimenpiteet."

Tällä haluamme virittää keskustelun, joka on jo myös mm  käynnissä Norjassa. Siellä on tutkittiin vähittäiskaupan hiusvärejä ja niiden markkinoitiväittämiä todellisuuteen. Yksikään väri ei saanut puhtaita papereita.  

Viranomaisilla menee tämän tutkimisessa aikaa, mutta tälle on nopealla aikavälillä tehtävä muutakin kuin että viranomainen antaa huomautuksen.

Toivon että tulevaisuudessa nämä värit vedetään pois kuluttaja myynnistä ja niillä saa värjätä vain turvallisuuskortin suorittanut ammattilainen.



"Tästä Anja Nystenin Kemikaalikimara blogista voit lukea toisen - kuluttajan näkökulman asiasta."



Vaikka maahantuojat tietävät että heistä on tehty ilmoitus niin homma vaan pahenee...
Valehtelulla ja ylimielisyydellä ei ole enää mitään rajaa!
Käy sosiaalisessa mediassa kommentoimassa:
WELLA:
 "Uusi KP Innosense - Tinkimätön hiusväri kompromisseja kaihtavalle hiuskauneudelle. Terveyttä ja hyvinvointia uuden premium-hiusvärin muodossa."


Heillä ei ole mitään pelkoa jäädä kiinni tai saada mitään sanktioita tästä.
Ja valitettavasti voin kertoa syyn.

Tässä Tukes kommentti asiaan; 

"Harhaanjohtavaan mainontaan mahd. liittyvissä kysymyksissä yhteys Kuluttaja-asiamieheeen."

Tässä Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) Lausunto asiasta:
"Kuluttaja-asiamies ei valvo b2b-markkinointia."


Keskustelua asiasta käydään myös Twitterissä #Wella 
Keskustelussa mukana Tukes ja kuluttajaasiamies.  


Wellalla hyvä asetelma. Kukaan ei valvo tälläistä hengenvaarallista valehtelua.

Käykää siellä ottamassa kantaa viranomaisten toimintaan !



Vain yhdessä voimme tehdä tälle jotain. Ehdotan että äänestämme jaloilla / kukkarolla ja jaamme tätä tietoa sosiaalisessa mediassa.





[1] Näin käsittelet hiusvärejä turvallisesti, 28.5.2013

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110920

Herkistämisominaisuudet löytyvät myös EU:n tiedekomitean yhteenvedosta vuodelta 2013. [1]




[1] Memorandum on hair dye Chemical Sensitisation, Scientific Committee on Consumer Products (SCCP)

7 kommenttia:

  1. Jos on keliaakikko (tai ihokeliaakikko) ja väri sisältää vehnäproteiinia eli gluteenia, niin miten hyvä asia tämäkään voi olla? Hyppäsi vain tuo vehnäproteiini silmille tuolta ekovärimainostuksesta.

    VastaaPoista
  2. Heidi, siksi pitääkin aina asiakkaalta kysyä määrätyt kysymykset ennen jokaista värjäystä.
    Kaikelle voi olla allerginen tai herkistynyt :(
    Siksi siinä kysytään on mm oletko allerginen jollekkin.
    Käsitykseni mukaan ihokeliaakikko saa vain ihottuman jos on kosketuksessä gluteenin kanssa.
    Hapetehiusväristä voi joutua sairaalaan ja tiedetään jopa kuolemantapauksia sen johdosta.
    Mutta siksi on tärkeää että kampaajalle kerrotaan rehellisesti mitä tuotteet sisältää - olemme vastuussa asiakkaan turvallisuudesta.

    VastaaPoista
  3. Hydrolysoitu vehnä proteiini voi toimia herkistäjänä, aiheuttaa ammatti nuhaa ja astmaa kampaajille. Suomessakin on ollut vaikeita allergisia reaktioita hydrolysoidun vehnän johdosta.

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24389614

    VastaaPoista
  4. Anonyymi6/2/14 05:07

    Bisnes on bisnestä ja kaikki haluavat kuluttajakukkaroa keventää myös ekokampaajat kuin hapetekampaajat.ihmiset on nykyään niin allergisia että miten tuo värjääminen olisi sen vaarattomampaa kasveilla kuin synteettisilläaineillakaan.monen tiedän tukehtuneen johonkin allergiaoireeseen mutta en ole kuullut että Suomessa ainakaan kukaan olisi kuollut hapeteväriin.

    VastaaPoista
  5. Tässäpä ei ole nyt kyse vastakkainasettelusta hapeteväri vs kasviväri.

    Vaan siitä että Hapetevärin pigmentti on todettu erittäin allergisoivaksi ja kun sitä markkinoinnilla aletaan selittämään jopa allergiaa vähentäväksi ja väitetään että tuote ei edes sisällä tätä kyseistä allergeenia, vaikka se INCIssä onkin.
    Bisnestä kaikki liiketoiminta on , mutta kun kyse on valehtelemisesta, hiujaamisesta toisen terveyden kustannuksella ja näitä valheita kerrotaan totena jopa ammattilaisille niin silloin ylitetään minun mielestä hyvänmaun raja.
    Saksassa jo 50% kampaajista on herkistynyt kampaamokemikaaleille.
    Pitääkö meidän Suomessa mennä niin pitkälle ennenkuin alamme suojelemaan itseämme?
    Toisaalta emme osaa pelätä, kun meille ei tätä tietoa ole kukaan uskaltanut kertoa.

    VastaaPoista
  6. vastaavasti 50 % leipureista ei ole herkistynyt vehnähydrolaatille vai mikä se nyt olikaan eli ei puhuta saman luokan asiasta.toinen on myrkkyä

    VastaaPoista
  7. Johanna Ahlberg. Sinulla ei kampaamossasi Tukkatalossa ole ensimmäistäkään eco-sertifioitua tuotetta. Olet kateellinen niille,joilla on. Pidät kaikkia kampaajia idiootteina. Narsistin perikuva luonneanalyysi sopii sinulle.

    VastaaPoista